Ex tempore T*nder date

Voi jeesus. Olin eilen ihan superhuonolla tuulella ja ajattelin piristää itseäni vähän klikkailemalla kuvia T*nderissä. Siellähän tulikin sitten vastaan ihan potentiaalisen oloinen nelikymppinen pankkiiri, joka asuu Saksassa. Joo, my dream guy. Kävin sen kanssa iltakävelyllä ja oli tosi kivaa ja jäikin jopa sitten hyvä fiilis, kunnes..

Se päättikin ryhtyä urpoksi ja lähettää kaikennäköisiä seksuaalisesti virittyneitä vonkausviestejä. Siis mitvit? Ei näin! Milloin te miehet opettelette oikein puhumaan naisille?

~~~~~~~~

Oh joy! I was super cranky yesterday (I kinda am all the time nowadays) and decided to cheer myself up with clicking some pictures on T*inder. There was this Finnish banker living in Germany and he seemed really nice. And yes, my dream guy. Smart and educated and international. I went for a walk with him and it was nice and I really enjoyed his company until..

He decided to start acting like a jerk and started sending me all sorts of sexual messages. Aargh! And I really don't like that. When men actually learn how to talk to women?

Bye Bye Don Draper

Hah, oon oikeasti tainnut päästä siitä yli. Oikeasti. Lukuunottamatta paria heikkoa hetkeä, jolloin olisin halunnut mennä heittelemään sen autoa mädillä kananmunilla, ei oo kyllä ollut ikävä. Eikä se oon mielessäkään pyörinyt niin aktiivisesti kuin aikaisempien "erojen" jälkeen. Ennen mä aina laskin päiviä, kuinka monta päivää ollaan oltu erossa, mutta nyt ei oikeastaan enää kiinnosta edes se. Eläköön se sen omaa elämää ja mä elän omaani.

Mutta heti kun yksi vanha luuranko on siivottu kaapista, tulee toki toinen. Palomies on jotenkin taas luikerrellut tiensä takaisin mun puhelimeen. Ei voi sanoa, että takaisin elämään, koska toikin mies on vaan niin all talk no action. Mun mielenrauha ei pahemmin järky siitä, paitsi aina välillä hermot menee niin pahasti, et tekis mieli ottaa taksi ja lähtee räyhäämään pellon laidalle missä se nykyään asuu. Tästäkin oon onnistunut pidättäytymään toistaiseksi. Mutta voisiko joku lainata nyt kristallipalloa, mistä näkyis se, että kannattaako tuohon tuhlata aikaa tällä(kään) kertaa. Eihän tätäkään juttua ole lämmitelty kuin kuutisen vuotta. Huokaus.

Sain eilen viestin yhdeltä tyypiltä, ketä joskus deittailin. Sunnuntain kunniaksi se päätti kysyä, joko mulla on mies, lapsi ja koira. Vastasin sille totuudenmukaisesti, että ei todellakaan ole, jolloin se vaan totes, että mulle tulee kiire. Excuse him, kyllähän mä ton tavallaan tiedän, vaikka koko ajan ajattelenkin olevani twenty something, mutta ei tässä voi alkaa kiirehtiä, kun kiireessä ei yleensä tuu tehtyä muutenkaan kovin hyvä ratkaisuja.

~~~~~~~~

Hah, I might actually be over Don Draper. This time for good. If I'm not counting a couple of a weak moments when I've wanted to go and throw some eggs gone bad at his car, I haven't really missed him. Plus I haven't thought of him that much either. Previously, when we've broken up, I've been counting the days of how long we've been apart but not this time. And I don't even want to. He can live his own (messy) life and I can concentrate on mine.

But after one skeleton is out of the closet, another one steps back in. Firefighter has somehow made his way back to my phone. Can't really say that back to my life because he's also the all talk no action kinda guy. I'm trying to keep my cool and not listen to the voice in my head saying that I should take a cab to the farm where he lives nowadays and just go and have a fight with him. But I really need a crystal ball so I'd know if it's worth wasting my phone bill again on him. We've been doing this for 6 years and I'm not sure if it's worth it.

And yesterday, so that Sunday could be even more fun, one of the guys I've dated, decided to ask if I've already met a guy, had a baby and bought a golden retriever. Well, no. And then he decided to reply that I should horry. Geez, thanks. I sort of know that I won't get any younger but please, I am so not going to start horrying. Nothing good ever comes out that.

Dating

Mä oon menossa tänään treffeille. Kyseinen tyyppi on nelikymppinen ja tekee osittain samankaltaista duunia kuin mä. Vaikuttaa kivalta ja mukavalta, mitä nyt voi T*nderin perusteella päätellä. Yritän mennä ilman mitään odotuksia ja hoen itselleni, että mun ei tarttee olla täydellinen eikä sen tarttee olla täydellinen.

Katotaan mitä tulee.

~

Going out on a date tonight. He's in his forties and works in the same field than I do. He seems really nice and easygoing, based on T*nder discussion. I'm trying to go there without any expectations and I keep telling myself that I don't have to be perfect and he doesn't have to be perfect.

We'll see.

Maybe it's not about the happy ending, maybe it's about the story.

Mun piti nähdä Don Draper tänään. No, ei varmaan tuu kenellekään yllätyksenä, että ei nähty. Eikä se oma-alotteisesti perunutkaan sitä. Mä laitoin viestin ja toki sit tuli erinäinen määrä selityksiä, miksi se ei voikaan nähdä. Muun muassa se, että sillä on MAHA KIPEE. Hei anteeks, tätä on käytetty tekosyynä joskus ala-asteella eikä aikuisena.. Mä en vaan usko enää noihin selityksiin ja syihin.

Ja mä oon nyt liian väsynyt odottamaan. Vaikka mä en myönnäkään, että olisin odottanut sitä, että se eroaa ja me oltaisiin päädytty yhteen, oon mä selkeästi odottanut jotain. Ja mä oon ehkä nimenomaan odottanut sitä, että se antais mulle sen huomion, mitä mulle pitäisikin antaa. Ja puolitoista vuotta tässä on nyt odoteltu eikä tässä ikinä tapahdu mitään.

Mua harmittaa se, että parhaimmillaan se on aivan täydellinen, mutta huonoimillaan se on kyllä jotain ihan sietämätöntä. Mä oon muutamia kertoja aikaisemminkin yrittänyt päästä siitä kokonaan irti, eikä se koskaan onnistu kun joku siinä vetää puoleensa, vaikka mä tiedänkin paremmin, että pitäis pysyä kaukana. Mut kun tästä roikkumisesta ei tuu enää mitään. Mä vertailen kaikkia uusia miehiä Don Draperiin eikä kukaan tietenkään oo koskaan samanlainen kuin se. Eikä pidä ollakaan. Mutta tän vatvomisen on loputtava.

Mun kaikki kaverit kuolee nyt nauruun kun mä vannon täällä ääneen, et se oli nyt tässä. Oon ehkä vannonut joskus aikaisemminkin näin. Mutta nyt mä keskityn hokemaan itselleni, että ei tässä jutussa oo mitään onnellista loppua. Tai on, mutta se onnellinen loppu on nyt se, että kaikki loppuu tässä vaiheessa kun mä olen vielä suhteellisen järjissäni tän asian suhteen enkä tullut ihan kokonaan hulluksi.

~~~~~~

I had a date with Don Draper today. Well, it's not surprise that it didn't happen. And he didn't even bother to cancel. I sent him a message asking what's going on and then came a collection of great excuses why he can't see me. He even mentioned that he has a tummy ache. Haha, that's the excuse that I used back in kindergarden when I didn't want to do something.  And I'm done believing that bs. How about just being honest?

I'm so tired of waiting and waiting. I'll never admit that I was waiting for him to break up and us to end up together but I've been waiting for something. And I think I've been waiting for him to give me the attention I deserve. And it's been 18 months and apparently, it is just not going to happen.

I'm a little sad because at his best, he's, well, perfect. But at his worst he really is something else and unbearable. I've tried to cut him off of my life a few times before this but then there's always something why I keep going back to him. But obviously this what is happening right now isn't just good enough for me. I keep comparing every new guy to him and of course no one is like him.

All my friends are about to die of laughter when I declare that this was it I've tried this so many times. But I don't think I've realized that maybe this is really the happy ending of this story. I think it's better to end things when I haven't gone completely crazy but have at least some dignity left.

Less talk, more action

Mun elämässä on, tai ehkä nyt voidaan jo sanoa, että oli, sellainen "herras"mies, ketä mä valitettavasti epäilen perheelliseksi. Tyyppi oli ihan tosi kova sopimaan kaikennäköisiä deittejä ja tarjoutui jopa ostamaan mulle lentoliput ihan minne tahansa, mutta sitten paikan päälle ilmestyminen oli jotenkin liian vaikeaa, ja aina oli tietenkin joku selitys tarjolla. Näin tän kyseisen tyypin eräänä lauantaina Stockan ruokaosastolla naisen ja huutavan pikkulapsen kanssa, ja kyseisen seurueen se onnistui silloin selittämään siskokseen, mutta mun mielestä tässä nyt ei oo muuta vaihtoehtoa kuin se, että se on joko perheellinen tai sitten sitä ei vaan kiinnosta, mutta se ei uskalla sanoa sitä ääneen. 

Siis miks miehet luulee, että on parempaa feidailla ja valehdella kuin yksinkertaisesti sanoa, että ei kiinnosta?

Toinen tyhjänpuhuja on Don Draper, ehkä jo ammattinsa takia. Tyyppi ilmoitti mulle torstaina rakastavansa mun sydäntä ja aivoja. Siis mitä? Aika tarkkaan määritelty, varsinkin ihmiseltä, joka ilmoitti muutama kuukausi taaksepäin, että sillä on mua kohtaan tunteita aivoissa (ja alapäässä) mutta ei sydämessä. Ja jos se rakastaa mun sydäntä ja aivoja, niin mitä osaa se ei rakasta? Aika pitkältihän mun persoonallisuus määrittyy sen kautta, millainen sydän mulla on ja mitä mun päässä liikkuu? Siitähän ei oo toki torstain jälkeen sitten kuulunut mitään, mutta ehkä sen maailmassa on ihan okei lopettaa kaikki casualit keskustelut noin. 

Mua ärsyttää, mä en kaipaa mitään lässytystä ja turhia lupauksia, vaan enemmänkin niitä tekoja, mutta just nyt tuntuu siltä, että tässä maailmassa on mahdotonta tavata ketään vilpitöntä ja rehellistä miestä joka tyhjän puhumisen sijaan osottaisi teoillaan, että on kiinnostunut.

~~~~~~~~~~

There is, or actually I think I should say there was this "gentleman" I dated for a bit. Unfortunately I think he's not that single than he lets me think he is. He was super active on planning everything and wanted to buy me planetickets anywhere but then he failed showing up on dates basically every single time with some convenient excuse. I even saw him on a local grocerie store one saturday and he was there with a woman and a screaming kid and yet he managed to explain that it was his sister. After cancelling AGAIN on Friday I can't help but thinking that either he really has a family or he just isn't that interested but is somehow scared of telling me that.

Why do men think that it's better to cancel and lie than to simply say that they are not that into me?

Another who is all talk no action kind of guy is Don Draper. On Thursday he told me he loves my heart and my brain. Excuse me. That's quite a lot to say from a guy who only few months earlier told me that he only has feelings for me in his brain (and in his lower body parts) but not in his heart. And if he really loves my heart and my brain, what part of me he doesn't love? Heart and brain basically defines who I am. Of course I haven't heard from him after Thursday and maybe it's okay in his world to end all the casual conversations like that.

I'm so irritated because I don't need any sweet talk but I need more action. How hard can it be to meet a guy who is sincere and honest and actually ready to do something instead of just talking bs?

Monday

Mulla ei sinänsä ollut hirvittävää maanantai-angstia herätessä, mutta sitten tein sen virheen ja avasin Facebookin. Heti ensimmäisenä uutisissa oli se, että mun entinen poikaystävä on mennyt kihloihin. Sinänsä tää ei toki mikään iso tragedia ole, me ollaan erottu monta vuotta sitten ja seurusteltiikin vain tosi lyhyen aikaa, mutta siihen ihmiseen liittyy kuitenkin myös hyviä muistoja. Meidän ensi kohtaaminen tapahtui Lissabonissa kadulla, ihan niin kuin jossain romanttisessa komediassa ;). Se käveli mun ohitse, peruutti takaisin ja tuli juttelemaan, ja siitä se sitten lähti. Alkuhuumassa ehdittiin toki jo miettiä kaikennäköisiä järjestelyjä, kuinka etäsuhteen saisi toimimaan, se nimittäin oli silloin omien sanojensa mukaan löytänyt ihmisen kenen kanssa tahtoi mennä naimisiin. No, aika ja välimatka teki sitten tehtävänsä ja tässä sitä ollaan, mä katselen sen kihlajaiskuvia Fesessä.


~~~~~~~~

I woke up in surprisingly good mood today even tho it's Monday but then made a mistake and went online on Facebook. The first thing that caught my eye was that my ex got engaged during the weekend. This is not a big tragedy, we broke up a lifetime ago and didn't even date that long but there are still some nice memories. I met in Lisbon, on a crowded street, just like in a romcom ;). He walked past me, then came back and we started to talk and that was it. Of course the beginning was nothing full of pink and love and we even started to talk about how to do long distance because he mentioned that he had find a person he wanted to marry. Oh well, apparently that person just wasn't me. Time and distance did the trick and here we are, he engaged and me looking at pretty engagement pictures online.

Stressing about someone else's relationship

Suomalainen Don Draper ilmoitti tänään käyvänsä huomenna kotonaan keskustelun parisuhteensa tilanteesta ja tulevaisuudesta. Ja mulla on nyt jotenkin syyllinen olo. Siis mä tiedän, että ilman mun ja sen ystävyyttä, se olisi todellakin ihan samassa tilanteessa tuon suhteensa kanssa, mutta mä en vaan koe, että mä oon oikea henkilö antamaan mitään neuvoja tai vinkkejä tässä elämässä. Pelkkä kuuntelukin ehkä ohuesti ärsyttää, kun toki mulla nyt on mielipide tästä asiasta. Ongelmana siinä mielipiteessä on vaan ehkä se, että mä ajattelen itseäni enkä ketään muuta.

Mä en nyt todellakaan kuvittele, että meidän ystävyys jotenkin muuttaisi muotoaan vaikka se päätyisikin eroamaan. Enkä oikeastaan edes halua kuvitellakaan, mutta ehkä se on kuitenkin jollain tapaa käynyt mielessä. Silloin kun me tutustuttiin, niin mä jotenkin aktiivisesti odottelin, että se tajuais mun täydellisyyden (as if!) ja päätyisi eroamaan osittain siitä syystä, että mä olen olemassa. Tilanne on ehkä vähän toisenlainen tällä hetkellä. Nyt kun mä tunnen sen paremmin, mä en oo enää varma ollenkaan, haluaisinko pariutua sen kanssa. Mä haluisin ehkä pariutua sen parannellun version kanssa, mutta ei ketään ihmistä voi muuttaa..

Hämärintä tässä on se, että jotenkin kaiken tän sotkun keskellä oleminen tekee mut jollain tapaa surulliseksi. Siis milloin elämästä tuli näin kummallista? Miksi mun elämässä ei käynytkään niin kuin mun mielikuvissa 15 vuotta sitten? Miksi mä käytän aikaa jonkun toisen parisuhteen tilanteen vatvomiseen, enkä esimerkiksi vatvo omaani? Ja vatvonko koskaan?

~~~~~~~~~~

Don Draper told me that he'll have a serious talk at home about the situation and future of his relationship. And I sorta feel guilty. I know that even without the friendship I share with him, he would be in this situation with his relationship. I just don't feel like I am the right person to give advice or tips here. And if I just listen, it makes me irritated because, of course, I have an opinion in this. The problem is that I only see the situation from my point of view.

I am not imagining that our friendship will develop to something else else even if Don Draper ends up breaking up with his spouse. And I don't even want to imagine that but somehow the thought still crosses my mind quite often. When I first met him I was quite actively just waiting for him to realize that I'm perfect (far from it, actually!) and for him to walk out his current relationship just because of me. And now the situation is just so different than back then. Now that I actually know him a little better, I am not sure if I'd ever want to be in a relationship with him. I think I want a better and more suitable version of him.

The most weirdest thing here is that somehow being in the middle of all this makes me a little sad. When did life become so weird? Why isn't my life like I imagined it to be? Why am I stressing about someone else's relationship instead of my own? And will I ever be stressing about my own relationship?

Hississä / In the elevator

Aargh! Meidän viereisessä toimistossa on mun mielestä suhteellisen kuuma mies duunissa, ketä me ollaan saatettu hissin ja toimiston ikkunoiden läpi viattomasti katsella mun duunikaverin kanssa. Valitettavasti pelkkä hienotunteinen ihailu ei oo aina ehkä ihan onnistunut, koska joskus on unohtunut muun muassa painaa hississä oikeaa kerrosta kun huomio on kiinnittynyt muuhun. 

Tänään tää komistus sitten sattui mun ja erään toisen mun duunikaverin kanssa samaan hissiin. Great. Mä en tajua, miksi en vaan reteesti voinut moikata sitä! Moikkaamisen sijaan päätin alkaa ajatella sen pitkiä sääriä ja hihitellä ja punastua.  Pahinta tässä on se, että me keskusteltiin mun duunikaverin kanssa rokotteista ja eläintaudeista. Oonkin aivan varma, että se tyyppi on tällä hetkellä evakuoinut itsensä meidän kellariin, koska sitä ei oo enää näkynyt sen toimistossa  ja soittanut paikalle jonkun terveysviranomaisen vaan sen takia, että se luulee, että mulla on ritinärutto. 

Sen lisäksi, että toivon sen ymmärtävän ettei mulla oo mitään hiton ritinäruttoa eikä mua tarvitse eikä kannata vältellä, se mielellään voisi ymmärtää, että tuon hissin valossa on hyvin vaikea näyttää hyvältä ilman punasteluakin. Ja että muussa valaistuksessa mun silmäpussitkaan ei näytä ihan niin isoita kuin siellä hississä.

Ehkä pitäis alkaa käyttää portaita.

~~~~~~~~~~

So there's this quite a hottie in the office next to ours. We have glass walls and glass elevators so me and my colleague might have checked him out quite a few times. Occasionally we might NOT have been so discreet with the staring because sometimes we have forgotten to push the elevator button to get the thing moving and have been just standing there staring.. oops.

Today, finally, he was in the same elevator than me. I was with an other colleague. And for some reason, instead of saying hi, I started to think about the hottie's looooong legs and just giggle and blush. But that's not even the worst thing. Me and my colleague were talking about vaccinations and weird animal diseases. I'm pretty sure the hottie now thinks that I have some sort of weird plague. I haven't seen him in his cubicle since, so he's probably hiding somewhere in the basement and waiting for the health authorities. Just great.

I hope that he realizes that I don't have any sort of weird plague and doesn't have to start avoiding me, and he really shouldn't. And he should also realize that it's really hard to look good in the elevator light even without blushing. And that the dark circles under my eyes aren't really that bad in normal light.

Maybe next time, I'll take the stairs.

Introducing: The Finn version of Don Draper

Mä oon tuntenut suomalaisen version Don Draperista puolisentoista vuotta. Tästä ajasta ollaan oltu riidoissa ja välit poikki ainakin puoli vuotta. Myrskyisää siis on, ja syystäkin, mutta joku siinä vaan vetää mua puoleensa, vaikka mä tiedän paremmin, että siitä kannattaisi pysyä kaukana.

Sen koodinimi tulee toki suoraan sen ammatista. Ihana, vähän vanhempi, hyvin pukeutuva ja miehekäs ja urheilullinen mainosmies. Parasta siinä on sen keskustelutaito. Mä voisin kuunnella sitä kaikki päivät hamaan tulevaisuuteen saakka!  Aina kun mä juttelen jonkun muun miehen kanssa, mulle tulee ikävä Don Draperia (tsiisus mikä teini mä olen!). Se on about maailman kaikkeuden ainoa mies tällä hetkellä, kenellä ei oo tarvetta kääntää kaikkia keskusteluita mun kanssa vitsailuksi tai varsinkaan alapäävitseiksi.

Jostain syystä ajauduin tänään keskustelemaan sen kanssa siitä, millainen mies mulle sopisi ja luonnollisestikin se kuvaili itsensä. Ei hätää, kumpikaan meistä (paitsi mä) ei oo sitä mieltä, että sen pitäis olla juuri tää kyseinen tyyppi. Sen pitäisi vaan olla sen klooni :D. Tai ehkä just se. En tiiä. Mä oon joka toinen minuutti sitä mieltä, että pystyn olemaan "pelkästään" sen kaveri, ja joka toinen minuutti sitä mieltä, ettei tässä maailmassa vaan oo mitään järkeä ellei meistä tuu paria.

Toki mä nyt sitten myönnän, että se, ettei tästä mitään vuosisadan rakkautta sen kanssa oo tulossa. Joku muu ehti ennen mua. Mä en valitettavastikaan myös pysty sanomaan, että meidän kaveruus olisi välttämättä ihan täysin vilpitöntä. Viimeksi tänään mä sain siltä viestin, joka päättyi sydämeen. Me ollaan puhuttu tästä kaveruudesta kyllä niin paljon. Omien sanojensa mukaan sillä ei oo tunteita sydämessä vaan aivoissa mua kohtaan. Ja mun mielestä se käyttäytyy ihan päinvastaisesti. Ihminen, joka tankkaa autoon väärää bensaa meidän tapaamisen jälkeen, on ehkä just se ihminen kenellä ne tunteet on sydämessä eikä aivoissa. Miks se ei vaan voi sitten tehdä niin kuin sen sydän sanoo? Miten tällaisia asioita voi kylmästi vaan päättää järjellä? Mä en ainakaan pysty.


~~~~~~~~~~~~

I've known the Finnish version of Don Draper for about 18 months now. We've been out of contact for about half a year within that time because of fighting and some other drama. So it's been quite stormy and well, there are reasons for it being stormy. But then there's something that keeps dragging me back to him, even though I know that life would be so much more easier without him.

His code name, The Finnish version of Don Draper, comes of course from his career. He's lovely, a little older, perfectly dressed, masculin and sporty guy working in advertising. But his best feature is without a question he's ability to hold a conversation. I could just listen to him till the end. Everytime I'm talking to some other guy, I start to miss Don Draper (geez, I sound like a teen). He's about the only guy in my life at the moment with whom I can really talk, instead of just listening to some stupid immature jokes.

For some reason me and Don Draper ended up wondering what kind of a guy I should end up and surprise surprise, he ended up describing himself. No worries, neither of us (expect me!) thinks that it should be him, maybe just an identical copy of his. Or exactly him. I don't know. Every other minute I'm fine (really) being "only" friends with him. But then there are the other minutes when I feel that this world just doesn't make sense at all if we don't end up together.

Let's admit that this won't be the love story of the century. Someone else already has that with him. But (there's always a but) I'm not sure if I can honestly say that this is purely only just a friendship. Just today, I got a message from him ending with a heart symbol. We've been talking about this whole friendship crap a lot with him. And according to him, he has feelings for me inside his head instead of in his heart. And (of course) I think it's quite the opposite. A person who pumps wrong gas into his car after seeing me, has to have feeling for me in his heart and not just inside his brain.And what does it mean anyways, having feelings inside your brain? I really don't get this. He really should just do as his heart says. How can anyone decide these kind of things with common sense? I know I can't.

Kuka mä oon? / Who's that girl?

Future Mrs. Crazy Catlady

Mä alan pikkuhiljaa uskoa, että ehkä Suomessakin kannattaisi ottaa käyttöön järjestetyt avioliitot. Tai vaihtoehtoisesti mun olis ehkä kannattanut mennä naimisiin sen pojan kanssa, kuka oli musta kiinnostunut lukioaikoina, niin nykyään ei ehkä tartteis käyttää puolta päivää netin deittipalstojen selailuun, tekstiviesteilyyn potentiaalisten miesten kanssa tai kriisiviestintään tyttöjen kanssa piloille menneiden deittien jälkeen.

Koska edellä mainitut skenaariot ei oo toteutuneet, mä en ole pikkukaupungissa velkaisessa omakotitalossa miehen ja parin lapsen ja kultaisen noutajan kanssa asuva perheenäiti, vaan oon kolmekymppinen akateeminen pätkätyöläinen, kuka asuu kenkälaatikossa Helsingin keskustassa. 

Mä oon kiva ja kiharatukkainen ja vähän ärhäkkä, ja ilmeisesti mussa on joku aivan täysin käsittämätön vika, koska en oo vielä päässyt naimisiin. Kaikkea mun kirjoittamaa ei kannata ehkä ottaa ihan täysin tosissaan. Mulla on tapana kärjistää asioita ja olla ehkä hieman sarkastinen.. ;) 

Ajattelin aloittaa bloggaamisen siksi, että mä vähän luulen, että mun kaverit saattaa olla hieman kyllästyneitä kuuntelemaan rikkinäistä levyä, eli mua. Jotenkin se jumittaa paikallaan muutamassa eri kohdassa; Palomiehessä, Lentokapteeni 1:ssä ja 2:ssa, Don Draperin suomalaisessa versiossa ja parissa vierailevassa artistissa.

 ~~~~~~~~~~~

I'm someone who is starting to think that maybe we should have arranged marriages in Finland. Or maybe I should have married the first guy back in high school who showed some interest in me so I wouldn't have to waste so much time in browsing thru online dating sites, text messaging back and forth with guys who has some potential or consulting my girls after disasterous dates.

How ever, those scenarios never happened in real life so instead of being a (desperate) house wife and living in a small  town in a house with mortgage and a husband, couple of kids and a golden retriever, I live in a shoe box in downtown Helsinki and change jobs everytime I get a little bored.

I'm nice and a little spicy and my hair's curly and apparently there is something seriously wrong with me since I still haven't caught Mr. Right. You should also know that you shouldn't take me too seriously, since I love to exaggerate and be sarcastic ;).

I decided to start blogging because I think that my friends might be just a little tired of listening to a broken record, me. For some reason everytime I open my mouth there's either stories or complainments about Firefighter, Pilot 1 or Pilot 2, The Finnish version of Don Draper or couple of a featuring artists.