Mun piti nähdä Don Draper tänään. No, ei varmaan tuu kenellekään yllätyksenä, että ei nähty. Eikä se oma-alotteisesti perunutkaan sitä. Mä laitoin viestin ja toki sit tuli erinäinen määrä selityksiä, miksi se ei voikaan nähdä. Muun muassa se, että sillä on MAHA KIPEE. Hei anteeks, tätä on käytetty tekosyynä joskus ala-asteella eikä aikuisena.. Mä en vaan usko enää noihin selityksiin ja syihin.
Ja mä oon nyt liian väsynyt odottamaan. Vaikka mä en myönnäkään, että olisin odottanut sitä, että se eroaa ja me oltaisiin päädytty yhteen, oon mä selkeästi odottanut jotain. Ja mä oon ehkä nimenomaan odottanut sitä, että se antais mulle sen huomion, mitä mulle pitäisikin antaa. Ja puolitoista vuotta tässä on nyt odoteltu eikä tässä ikinä tapahdu mitään.
Mua harmittaa se, että parhaimmillaan se on aivan täydellinen, mutta huonoimillaan se on kyllä jotain ihan sietämätöntä. Mä oon muutamia kertoja aikaisemminkin yrittänyt päästä siitä kokonaan irti, eikä se koskaan onnistu kun joku siinä vetää puoleensa, vaikka mä tiedänkin paremmin, että pitäis pysyä kaukana. Mut kun tästä roikkumisesta ei tuu enää mitään. Mä vertailen kaikkia uusia miehiä Don Draperiin eikä kukaan tietenkään oo koskaan samanlainen kuin se. Eikä pidä ollakaan. Mutta tän vatvomisen on loputtava.
Mun kaikki kaverit kuolee nyt nauruun kun mä vannon täällä ääneen, et se oli nyt tässä. Oon ehkä vannonut joskus aikaisemminkin näin. Mutta nyt mä keskityn hokemaan itselleni, että ei tässä jutussa oo mitään onnellista loppua. Tai on, mutta se onnellinen loppu on nyt se, että kaikki loppuu tässä vaiheessa kun mä olen vielä suhteellisen järjissäni tän asian suhteen enkä tullut ihan kokonaan hulluksi.
~~~~~~
I had a date with Don Draper today. Well, it's not surprise that it didn't happen. And he didn't even bother to cancel. I sent him a message asking what's going on and then came a collection of great excuses why he can't see me. He even mentioned that he has a tummy ache. Haha, that's the excuse that I used back in kindergarden when I didn't want to do something. And I'm done believing that bs. How about just being honest?
I'm so tired of waiting and waiting. I'll never admit that I was waiting for him to break up and us to end up together but I've been waiting for something. And I think I've been waiting for him to give me the attention I deserve. And it's been 18 months and apparently, it is just not going to happen.
I'm a little sad because at his best, he's, well, perfect. But at his worst he really is something else and unbearable. I've tried to cut him off of my life a few times before this but then there's always something why I keep going back to him. But obviously this what is happening right now isn't just good enough for me. I keep comparing every new guy to him and of course no one is like him.
All my friends are about to die of laughter when I declare that this was it I've tried this so many times. But I don't think I've realized that maybe this is really the happy ending of this story. I think it's better to end things when I haven't gone completely crazy but have at least some dignity left.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti