Stressing about someone else's relationship

Suomalainen Don Draper ilmoitti tänään käyvänsä huomenna kotonaan keskustelun parisuhteensa tilanteesta ja tulevaisuudesta. Ja mulla on nyt jotenkin syyllinen olo. Siis mä tiedän, että ilman mun ja sen ystävyyttä, se olisi todellakin ihan samassa tilanteessa tuon suhteensa kanssa, mutta mä en vaan koe, että mä oon oikea henkilö antamaan mitään neuvoja tai vinkkejä tässä elämässä. Pelkkä kuuntelukin ehkä ohuesti ärsyttää, kun toki mulla nyt on mielipide tästä asiasta. Ongelmana siinä mielipiteessä on vaan ehkä se, että mä ajattelen itseäni enkä ketään muuta.

Mä en nyt todellakaan kuvittele, että meidän ystävyys jotenkin muuttaisi muotoaan vaikka se päätyisikin eroamaan. Enkä oikeastaan edes halua kuvitellakaan, mutta ehkä se on kuitenkin jollain tapaa käynyt mielessä. Silloin kun me tutustuttiin, niin mä jotenkin aktiivisesti odottelin, että se tajuais mun täydellisyyden (as if!) ja päätyisi eroamaan osittain siitä syystä, että mä olen olemassa. Tilanne on ehkä vähän toisenlainen tällä hetkellä. Nyt kun mä tunnen sen paremmin, mä en oo enää varma ollenkaan, haluaisinko pariutua sen kanssa. Mä haluisin ehkä pariutua sen parannellun version kanssa, mutta ei ketään ihmistä voi muuttaa..

Hämärintä tässä on se, että jotenkin kaiken tän sotkun keskellä oleminen tekee mut jollain tapaa surulliseksi. Siis milloin elämästä tuli näin kummallista? Miksi mun elämässä ei käynytkään niin kuin mun mielikuvissa 15 vuotta sitten? Miksi mä käytän aikaa jonkun toisen parisuhteen tilanteen vatvomiseen, enkä esimerkiksi vatvo omaani? Ja vatvonko koskaan?

~~~~~~~~~~

Don Draper told me that he'll have a serious talk at home about the situation and future of his relationship. And I sorta feel guilty. I know that even without the friendship I share with him, he would be in this situation with his relationship. I just don't feel like I am the right person to give advice or tips here. And if I just listen, it makes me irritated because, of course, I have an opinion in this. The problem is that I only see the situation from my point of view.

I am not imagining that our friendship will develop to something else else even if Don Draper ends up breaking up with his spouse. And I don't even want to imagine that but somehow the thought still crosses my mind quite often. When I first met him I was quite actively just waiting for him to realize that I'm perfect (far from it, actually!) and for him to walk out his current relationship just because of me. And now the situation is just so different than back then. Now that I actually know him a little better, I am not sure if I'd ever want to be in a relationship with him. I think I want a better and more suitable version of him.

The most weirdest thing here is that somehow being in the middle of all this makes me a little sad. When did life become so weird? Why isn't my life like I imagined it to be? Why am I stressing about someone else's relationship instead of my own? And will I ever be stressing about my own relationship?